Sain palautetta, etten ole luvattoman pitkään aikaan kirjoitellut tänne. Tunnustan. Taitaa olla, että siitä on tuo puoli vuotta, että olisin saanut aikaiseksi jotain tuottavaa käsitöiden saralla. Viime aikoina harrastus kun on tuntunut jääneen sittenkun-asteelle. Joulun pyhät toivat kuitenkin autuaan toimeettomuuden. Tai ainakin jotain sinne päin. Tajusin aaton aattona, että minulla ei ollut mitään näpertämistä käsissä ja edessä olisi monta päivää sukulaisissa. Mitä siis eteen? Kiireellä läheiseen halpahalliin ja tutkimaan lankahyllyjä. Olen viime aikoina (tai siis viimeksi kun olen yleensä mitään tehnyt) keskittynyt ohueen lankaan ja ohuisiin puikkoihin. Lankahyllyllä ajattelin, että kokeilen jotain uutta; päädyin ostamaan itselleni vielä täysin uutta Novitan Noki -lankaa kaksi kerää ja nro 7 pyöröpuikot. Novitan Noki on 55 % akryyliä ja 45 % villaa. Nielin siis akryyli-inhoni ja päätin kokeilla uusia tuulia. Mitäs muuta tuollaisesta langasta nyt voisi ajatella tekevänsä kuin pi...
Käsityöblogi - Craft Blog