Skip to main content

Vaippakaava Uuno

Sain sitten vihdoinkin aikaa kuvata aiemmin esittelemäni Kvaak-taskuvaippaa varten itse piirtämäni vaippakaava yleiseen jakoon. En nimittäin kuitenkaan ala näitä työkseni tekemään myyntiin tai hyödyntämään muuten rahallisesti - patsi tietenkin säästönä verrattuna valmisvaippojen tekoon omaan käyttöön.

Toivon, että laitatte kommenteissa tulemaan tietoa ja mahdollisesti jopa linkkejä kuviin, mikäli kokeilette kaavaa.  Kaavan käyttö omaan tarpeeseen suotavaa, myyntivaippoihin ei. (Juu-u, suuret on naisella luulot omista kaavoistaan...)

Kaavoituksessa yhdistelin Myllymuksujen S/M-koon (5-10 kg), BabyLandin yhdenkoon ja FuzziBunzin yhdenkoon parhaita puolia. Malli on pyllystä melko leveä, kuten BabyLand, ja pituutta noin sentin enemmän kuin Myllymuksussa. Aloitin tämän käytön, kun kuopuksella oli n. 6 kg painoa ja menee vielä meidän himpun verran yli 12 kg painoiselle hoikalle 3-vuotiaallekin.

Nimeksi tälle tuli Uuno, sillä kyseessä on ensimmäinen vaippakaava, jonka olen koskaan piirtänyt (eli nummer uno).

Vaipan strategiset (noin-)mitat:
Koko M/L: 6 - 12 kg
kaava sisältää n. 0,5 cm saumavarat!
- Reisikuminauha 12 cm
- Vyötärökuminauha 10 cm
- 21 cm x 5 cm Applix-tarranauhan lenkkipuolta kiinnitettynä n. 1,5 cm yläreunasta
- 2 kpl 2,5 cm x 4 cm Applix-tarranauhan koukkupuolta siivekkeisiin sekä saman verran pesutarraksi lenkkipuolta.
+ lisäsäätö-tarra haluttaessa (3,5 x 5 cm)

Huomaa! Vyötärön kuminauhakuja on melko lyhyt, voit leventää sitä kaavaan noin 1 cm:n, eli 2 cm koko pituuteen. Aion parannella tätä seuraaviin kokeiluihin.


Pahoittelen kuvan laatua ja ennen kaikkea sitä, että kaava on kuvana. En kuitenkaan saa pdf-tiedostoa liitettyä tänne blogiin, joten joudutte itse piirtämään kaavanne...

Comments

Popular posts from this blog

Neulekuvio-ohjelma - Knitting chart maker

Löysin varsin toimivalta vaikuttavan neulekuvioiden "kirjoitus"ohjelman, Chart Minderin . Ohjelmalla voi luoda kirjoneule- ja kuvioneulekaavioita. Kaavion tallennus vaatii Ravelry-tunnukset. I found a quite versatile free knitting chart desining programme in the net: Chart Minder . You need Ravelry ID if you want to save your design.

Yhden kerän ihme: Lapsen kevyt myssy - One skein wonder: Child's beanie

English pattern is bottom of the page. Työkaverini sai vähän ennen joulua pienen tytön, jolle heti halusin neuloa jotain pientä ja sievää. En julkaise siitä vielä tarkempia tietoja, sillä en ole vielä ehtinyt lahjusta antaa. Lahjaneuleesta jäi kuitenkin yli yksi kokonainen kerä vaaleanpunaista Novitan Woolia (100 % villa, 22s x 32 krs, 50 g = n. 135 m). Mitä yhdestä kerästä voisi pyöräyttää? Itse en perusta kovinkaan vaaleanpunaisesta, joten lapsille jotain kivaa... Jos pyöräyttäisi vaikka Kuopukselle myssyn? Wool on dk-lankana melko ohutta talvimyssyksi, joten kevään lämpeneviin päiviin siitä tulisi varmasti kiva myssy pitsineuleella. Korvat kuitenkin kaipaavat vähän tuulensuojaa,joten ihan perinteistä pitsimyssyä ei kannattaisi neuloa. Lähdin surffailemaan neulemyssyohjeita, mutta mitään erityistä ja pysäyttävää ei löytynyt. Ratkaisu: Päästänsälakki, eli työn edetessä suunniteltu myssy. Ihastuin kovasti Ullan Luoto -pipon poikittain neulottuun reunukseen, jonka po...

Vauvan perussetti - pipo, lapaset ja sukat

Pyöräytin eilen illan kuluksi pari "päästänsäneuletta", eli kaivoin langan, puikot ja aloin neulomaan. Lankavarastosta löytyi Novitan Ilona-lankaa, joka ei tuntunut pahemmin kutittavan, vaikka ei mitään varsinaista vauvalankaa olekaan. Päätin siitä pyöräyttää sitten ex-tempore pian syntyvälle kuopukselle laitokselle mukaan otettavat lisälämmikkeet pipon, lapasten ja sukkien muodossa. Tänä aamuna kirjoitin sitten kyseisiin neuleisiin ohjeet, jos joku vaikka haluaa neuloa vauvan perussetin itselle tai lahjaksi. Kuvassa olevalla nukella on päällään 62 cm vauvanhaalari ja sen päänympärys on 38,5 cm. VAUVAN PERUSSETTI Pipo, lapaset ja sukat Koko: n. 0 – 3 kk Sukan terän pituus n. 9 cm, päänympärys n. 32 – 40 cm Lanka: Novitan Ilona, vajaa 100 g (40 % villa, 35 % akryyli, 25 % polyamidi; 100 g = n. 185 m), langan suositustiheys 18 s x 25 krs = 10 cm - tai muuta tiheyteen soveltuvaa (vauva)lankaa. Puikot: 4 mm pyöröt tai sukkapuikot Tiheys: 22 s x 32 krs = 10 c...