Skip to main content

Liekkisukat jälkikasvulle - neuleohje

Eilen valmistui polvisukat tyttärelle. Malli on oma, mutta kuvioon sain innoitusta Novitan ja Martta-liiton sukkakilpailun 2008 voittajasukista nimeltä Bambumetsäsukat.

Malli tietenkin toimisi paremmin yksivärisestä langasta, mutta on ihan kivan näköinen noinkin. Lanka kun oli heräteostos 3 €:n huimaan hintaan, niin sitä piti kuluttaa johonkin. Tytär oli hyvä uhri, sillä hän pitää kirkkaista väreistä, kun puolestaan itselle kelta-puna-oranssi-kombo on vähän turhan värikäs.

Nimesin sukat Liekkisukiksi, kun mieheni niitä niin kutsui tyttären meneessä ylpeänä hänelle uusia sukkiaan esittelemään.

Mikäli joku muukin haluaa tehdä peruspolvisukat n. 3 vuotiaalle, tässä ohje:

LIEKKI-POLVISUKAT

Koko: Kengän numero n. 23 – 25.

Tarvikkeet: vajaa 50 g ohutta sukkalankaa (tässä käytetty TicoTicoa, 100 g / 400 m)
Puikot: 2 ½
Tiheys: 30 s x 44 krs = 10 x 10 cm

Varsi

Luo 60 s, neulo suljettuna neuleena 2 o 2 n. Aloita kerros 1 n ja päätä kerros 1 n.

Aloita kuvioneule kun työn korkeus on 3 cm.

Neulo joustinneuletta 4 cm. Mikäli haluat ihan polveen asti ulottuvat sukat, voit neuloa joustinneuletta n. 8 cm.

Aloita kavennukset keskellä takana kuvioneuleen kerroksella 2 tai 9. Tee ylivetokavennus (nosta 1 s neulomatta, 1 o, vedä nostettu silmukka neulotun silmukan yli) kerroksen viimeisellä kahdella silmukalla (4. puikon 2 viimeistä silmukkaa) ja neulo kerroksen kaksi ensimmäistä silmukkaa (1. puikon 2 ensimmäistä silmukkaa) 2 o yhteen.

Jatka kuvioneuletta, kavenna keskellä takana 2 s jokaisella kuvioneuleen 2. ja 9. kerroksella yhteensä 6 kertaa (= 48 s työssä). HUOM! Kavennuskerroilla 1, 2, 5 ja 6 tee kavennukset yllä annetulla tavalla. Kavennuskerroilla 3 ja 4 tee kavennukset päinvastoin, eli kerroksen kahdella viimeisellä silmukalla neulotaan 2 o yhteen ja kahdella ensimmäisellä ylivetokavennus.

Jaa silmukat tasan puikoille.

Jatka kuvioneuletta kavennusten jälkeen n. 4,5 cm. Aloita kantapää.

Kantapää

Kantapää neulotaan 24:llä silmukalla. Mallisukassa on tiimalasi-kantapää (kts. UllaNeuleen ohje) Voit tehdä kantapään millä tekniikalla haluat.

Terä

Jatka kantapään jälkeen mallineuletta jalan päällä 22 s:lla (reunoissa 2 n). Neulo muilla silmukoilla sileää. Aloita kärkiosa, kun teräosan pituus on n. 11,5 cm tai pikkuvarvas peittyy.

Kärki

Neulo kerros oikein. Kärki neulotaan oikeaa neuletta. Aloita kärkikavennukset sivuissa; 1. puikon 2 viimeistä silmukkaa neulotaan oikein yhteen. 2. puikon 2 ensimmäistä silmukkaa neulotaan ylivetokavennuksella yhteen. 3. puikko neulotaan kuten 1. ja 4. puikko kuten 2.

Toista kavennuksia joka toisella kerroksella 4 kertaa. Tämän jälkeen jatka kavennuksia jokaisella kerroksella, kunnes työssä on jäljellä 8 s. Katkaise lanka ja vedä loppujen silmukoiden läpi. Päättele.

Mallineuleen tilalla voi tehdä myös pelkkää 2 o 2 n joustinta tai vaikkapa 2 s:n palmikkoneuletta.

Comments

Popular posts from this blog

Neulekuvio-ohjelma - Knitting chart maker

Löysin varsin toimivalta vaikuttavan neulekuvioiden "kirjoitus"ohjelman, Chart Minderin . Ohjelmalla voi luoda kirjoneule- ja kuvioneulekaavioita. Kaavion tallennus vaatii Ravelry-tunnukset. I found a quite versatile free knitting chart desining programme in the net: Chart Minder . You need Ravelry ID if you want to save your design.

Yhden kerän ihme: Lapsen kevyt myssy - One skein wonder: Child's beanie

English pattern is bottom of the page. Työkaverini sai vähän ennen joulua pienen tytön, jolle heti halusin neuloa jotain pientä ja sievää. En julkaise siitä vielä tarkempia tietoja, sillä en ole vielä ehtinyt lahjusta antaa. Lahjaneuleesta jäi kuitenkin yli yksi kokonainen kerä vaaleanpunaista Novitan Woolia (100 % villa, 22s x 32 krs, 50 g = n. 135 m). Mitä yhdestä kerästä voisi pyöräyttää? Itse en perusta kovinkaan vaaleanpunaisesta, joten lapsille jotain kivaa... Jos pyöräyttäisi vaikka Kuopukselle myssyn? Wool on dk-lankana melko ohutta talvimyssyksi, joten kevään lämpeneviin päiviin siitä tulisi varmasti kiva myssy pitsineuleella. Korvat kuitenkin kaipaavat vähän tuulensuojaa,joten ihan perinteistä pitsimyssyä ei kannattaisi neuloa. Lähdin surffailemaan neulemyssyohjeita, mutta mitään erityistä ja pysäyttävää ei löytynyt. Ratkaisu: Päästänsälakki, eli työn edetessä suunniteltu myssy. Ihastuin kovasti Ullan Luoto -pipon poikittain neulottuun reunukseen, jonka po...

Vauvan perussetti - pipo, lapaset ja sukat

Pyöräytin eilen illan kuluksi pari "päästänsäneuletta", eli kaivoin langan, puikot ja aloin neulomaan. Lankavarastosta löytyi Novitan Ilona-lankaa, joka ei tuntunut pahemmin kutittavan, vaikka ei mitään varsinaista vauvalankaa olekaan. Päätin siitä pyöräyttää sitten ex-tempore pian syntyvälle kuopukselle laitokselle mukaan otettavat lisälämmikkeet pipon, lapasten ja sukkien muodossa. Tänä aamuna kirjoitin sitten kyseisiin neuleisiin ohjeet, jos joku vaikka haluaa neuloa vauvan perussetin itselle tai lahjaksi. Kuvassa olevalla nukella on päällään 62 cm vauvanhaalari ja sen päänympärys on 38,5 cm. VAUVAN PERUSSETTI Pipo, lapaset ja sukat Koko: n. 0 – 3 kk Sukan terän pituus n. 9 cm, päänympärys n. 32 – 40 cm Lanka: Novitan Ilona, vajaa 100 g (40 % villa, 35 % akryyli, 25 % polyamidi; 100 g = n. 185 m), langan suositustiheys 18 s x 25 krs = 10 cm - tai muuta tiheyteen soveltuvaa (vauva)lankaa. Puikot: 4 mm pyöröt tai sukkapuikot Tiheys: 22 s x 32 krs = 10 c...