Skip to main content

Langanvärjäys elintarvikeväreillä - kokeilua

Nettisurffailusta seuraa harvoin mitään hyvää. Sieltä saa ainoastaan mitä eriskummallisimpia ideoita ja pakko-kokeilla-tarpeita. Niin kävi jälleen.

Löysin useita ohjeita langanvärjäyksestä elintarvikeväreillä. Minua on jo pidempään muutoinkin kiinnostanut mm. luonnonväreillä värjääminen, mutta vahvojen puretus- ja kiinnitys-kemikaalien vuoksi en ole jaksanut lähteä kokeilemaan.

Elintarvikevärit kuulostavat kuitenkin melkoisen turvallisilta kemikaaleilta. Tosin jos kysytään terveysintoilijoilta, niin sitten voi tulla tästä hieman eriäviä mielipiteitä - mutta harvoin sitä neulelankaa tulee kuitenkaan syötyä... Elintarvikevärien lisäksikään kun ei suolaa ja etikkaa vahvempia aineita tarvita.

Netistä löytyy runsaasti erilaisia ohjeita elintarvikeväreillä värjäämiseen. Osassa etikka laitetaan värjäysveteen, osassa taas lanka huuhdotaan etikkavedessä ennen värjäysveteen laittamista. Toisissa taas käytetään suolaa värin kiinnittämiseen, toisissa ei. Välillä mikrotetaan langat, toisinaan taas lillutellaan kattilassa liedellä.

Muutamia lukemisenarvoisia värjäysohjeita löytyy mm.
- Ullasta
- IhanItsestä
- Emotuotannon sivuilta
- Knittystä (käsittelee Kool-Aid-juomajauheilla värjäämistä)

Värjäämiseen soveltuvat eläinkuidut, kuten esimerkiksi villa ja alpakka. Silkkiin ei kuulemma väri kovin hyvin tartu. Tekokuituihin ja puuvillaan elintarvikevärit eivät kuulemma jää kiinni. Sekoitelankoja, joissa on vähintään 70 % villaa (tai muita eläinkuituja) voi kuulemma värjätä onnistuneesti. Esimerkiksi 7-veikka ja Nalle käyvät siis hyvin värjäämiseen.

Ohjeita kun on melkein yhtä monta kuin värjääjääkin ja mitään absoluuttista totuutta oikeasta värjäystavasta ei siis ole, päätin lähteä kokeilemaan soveltaen lukemiani ohjeita. Tein seuraavan ohjeistuksen mukaan:

Tarvikkeet:
- Elintarvikeväriä - sekä jauhemaiset että nestemäiset käyvät, mutta jauhe on riittoisampaa
- Etikkaa - mieluiten väkiviinaetikkaa, auttaa värin kiinnittymiseen
- Suolaa - auttaa värin kiinnittymiseen
- Eläinkuitupohjaista lankaa (villaa, villasekoitetta, alpakkaa jne)
- Iso kattila
- Lämpömittari - kinkkulämpömittari erinomainen, kannattaa sitoa kiinni kattilaan
- Puutikku, -haarukka tms. sekoitusväline - huomaa, että väline voi värjääntyä!
- Kumihanskat

1) Keri lanka vyyhdille. Kerällä olevaa lankaa ei voi värjätä, sillä väri ei pääse imeytymään kerän keskelle. Sido vyyhti napakasti, muttei liian tiukalle, jotta väri pääsee tunkeutumaan myös sidontalangan alle eikä värjättävään lankaan jää värjäytymätöntä kohtaa.

2) Pese lanka synteettisellä pesuaineella. Itse käytin astianpesuainetta. Huuhtelin hyvin ja rutistelin käsin kuivaksi.

3) Anna langalle etikkakylpy. Yhden ohjeen mukaan etikkaa tulisi olla 1/3 osa, loput vettä. Itselläni tosin taisi olla hieman laimeampaa, noin 1/4 etikkaa. Huolehdi, että etikkavesi on hyvin imeytynyt lankaan. Rutistele langasta liika vesi pois.

4) Sekoita isossa kattilassa lämpimään veteen elintarvikeväriä haluamasi värin saamiseksi. Vettä tulisi olla niin paljon, että lanka peittyy veteen. Itse värjäsin laitoin 2 x 50 g vyyhtiä puoliksi väriveteen (liukuvärjäys). Käytin 1,5 l vettä. Lisää veteen suolaa. Jostain muistin lukeneeni, että 1 g suolaa per 1 litra vettä. Laitoin tuohon määrään vajaan teelusikallisen...

5) Laita etikkavedestä kosteat langat kattilaan. Mikäli haluat pätkävärjättyä lankaa, upota vain toinen vyyhdin pää väriin. Veden tulee olla tässä vaiheessa lämmintä, ei missään nimessä kuumaa, ettei lanka huovu. Lämpöshokki, eli nopea lämpötilan vaihtelu huovuttaa villan, ei niinkään kuumuus. Nosta lämpöä hiljalleen noin 90 asteeseen. Älä anna kiehahtaa. Kinkkulämpömittari on erinomainen apuväline lämpötilan tarkkailuun. Sekoita välillä varovasti, jotta väristä tulisi mahdollisimman tasainen. Muista, että liian voimakas sekoittaminen voi kuitenkin johtaa langan huopumiseen!

6) Kun lämpö on nostettu noin 90 asteeseen, siirrä kattila levyltä jäähtymään. Värin pitäisi kuulemma viimeistään jäähtymisen aikana siirtyä kokonaan vedestä lankaan. Vesi siis muuttuu taas kirkkaaksi. Itselläni väri oli kuitenkin imeytynyt lankaan jo kuumennusvaiheessa.

7) Kun lämpötila on laskenut (itse odotin n. 40 asteeseen), voit huuhdella langan vedellä. Käytä saman lämpöistä vettä kuin mitä itse lanka on, muutoin lanka voi kokea lämpöshokin vielä tässäkin vaiheessa ja huopua! Lisää viimeiseen huuhteluveteen etikkaa. Itse laitoin noin ruokalusikallisen pariin litraan. Puristele varovasti liika vesi pois ja ripusta kuivumaan.

Saa nyt sitten nähdä, että kuinka hyvin nuo värit pysyvät käytössä. Värjäsin 100 % käsinpestävää villalankaa, jonka tarkoituksena olisi jossain vaiheessa muuntua marraskuussa syntyvän kuopuksen villavaippahousuiksi. Tässä vielä kuva keritystä langasta ja mallitilkusta.

Värjäyksessä käytin ihan lähi-Cittarista ostettua DrOetkerin nestemäisiä elintarvikevärejä, punaista ja sinistä. Tarkoituksena oli saada aikaiseksi violettia, mutta punainen tuntui olevan sen verran mietoa tavaraa, etten osannut annostella sitä riittävästi. Väristä tuli melko vaalea, mutta niin itse asiassa oli tarkoituskin.

Tämä on koukuttavaa touhua! Nyt on tilauksessa Kool-Aid-juomajauheet, joita voi käyttää myös langan värjäykseen hyvin samoilla tavoin kuin pelkkää elintarvikeväriäkin. Värit vain vaikuttavat kirkkaammilta (ne on ne atsovärit...).

Comments

Popular posts from this blog

Neulekuvio-ohjelma - Knitting chart maker

Löysin varsin toimivalta vaikuttavan neulekuvioiden "kirjoitus"ohjelman, Chart Minderin . Ohjelmalla voi luoda kirjoneule- ja kuvioneulekaavioita. Kaavion tallennus vaatii Ravelry-tunnukset. I found a quite versatile free knitting chart desining programme in the net: Chart Minder . You need Ravelry ID if you want to save your design.

Pöllö-pipo

Nonniin, jotain valmistui siis sittenkin loppuun saakka. Aiemmin mainitsin , että tein tyttärelleni Cascade 220 Heathers -langasta neuletakkia. Takki on sinänsä valmis, mutta taistelen vielä taskujen kiinnittämisen kanssa. Pari kertaa taskut purettuani irti takista muistin, miksen ole vähään aikaan tehnyt mitään taskullista... Takista on siis tulossa kuvia myöhemmin, mutta nyt uuteen pikaneulomukseeni - pöllö-pipoon. Rakastuin Ravelryssa surffatessani siellä aika useissa ohjeissa esiintyvään pöllö-kuvioon. Esimerkiksi täällä näkyy kyseinen pöllö neulepuserossa. Pöllö-kuvio tuli mieleeni, kun tarvitsin pikaisesti idean pieneen lahjaan. Päätin sitten toteuttaa pöllö-pipon tyttären neuletakista ylijääneestä langasta. Tässä näkyy tulos. Mikäli joku haluaa samanlaisen pipon tehdä, tässä ohje: PÖLLÖ-PIPO koko: naisen Lanka : reilu 50 g keskipaksua neulelankaa (esim. Cascade 220 (100 g/200m), onnistuu todennäköisesti myös 7-veikasta tms.) Puikot : 5 mm:n puikot, joko sukka...

Yhden kerän ihme: Lapsen kevyt myssy - One skein wonder: Child's beanie

English pattern is bottom of the page. Työkaverini sai vähän ennen joulua pienen tytön, jolle heti halusin neuloa jotain pientä ja sievää. En julkaise siitä vielä tarkempia tietoja, sillä en ole vielä ehtinyt lahjusta antaa. Lahjaneuleesta jäi kuitenkin yli yksi kokonainen kerä vaaleanpunaista Novitan Woolia (100 % villa, 22s x 32 krs, 50 g = n. 135 m). Mitä yhdestä kerästä voisi pyöräyttää? Itse en perusta kovinkaan vaaleanpunaisesta, joten lapsille jotain kivaa... Jos pyöräyttäisi vaikka Kuopukselle myssyn? Wool on dk-lankana melko ohutta talvimyssyksi, joten kevään lämpeneviin päiviin siitä tulisi varmasti kiva myssy pitsineuleella. Korvat kuitenkin kaipaavat vähän tuulensuojaa,joten ihan perinteistä pitsimyssyä ei kannattaisi neuloa. Lähdin surffailemaan neulemyssyohjeita, mutta mitään erityistä ja pysäyttävää ei löytynyt. Ratkaisu: Päästänsälakki, eli työn edetessä suunniteltu myssy. Ihastuin kovasti Ullan Luoto -pipon poikittain neulottuun reunukseen, jonka po...