Skip to main content

Posts

Showing posts from September, 2011

Kakkunäpertelyjä

Menin sitten ostamaan Tuusulan Confetista kauan himoitsemani Wiltonin kukkamuottisetin marsipaanikukkien tekemistä varten. Olihan sitä sitten aivan pakko päästä heti töissäkin hehkuttamaan ja päädyin tekemään työkaverini tyttären 5-vuotissynttärikakkua varten muutamia vaaleanpunaisia kukkasia. Tuli sitten myös yksi ruusukin väkerrettyä, mutta kyllä siitä huomasi, ettei vähään aikaan moista ole tullutkaan harjoiteltua. Työkaveri kyllä oli kovin tyytyväinen lahjuksiin - tai ainakin näin vakuutti... Ostin samalla myös pursotinpussin ja pari pursotustyllaa. Olen tähän saakka selvinnyt kakkupursotuksissa ihan vain muovipussilla, jonka toiseen kulmaan on leikattu reikä. Päätin kuitenkin sijoittaa kunnon työkaluihin, kun niiden hinta ei kuitenkaan ihan päätä huimaa ja kunnon teräksiset tyllat ovat kuitenkin pidempiaikainen kumppanuus. Pursotusta piti siis päästä ensi tilassa harjoittelemaan ja miehen työkavereille valmistui seuraavia "leivoksia". Ohje hyvin helppo:...

Linkkipäivitystä

Selaimen muistiin on kerääntynyt erinäinen määrä käsityöaiheisia linkkejä. Olen jo jonkin aikaa haaveillut näiden löytöjen jakamisesta myös täällä blogissa, mutta viime aikoina ei aikaa ole muka ollut riittävästi blogipäivityksiin. Aloitetaan vaikka aiheella NETTIKAUPAT Lankatalo Tapion kauppa on Kauhajokinen lankakauppa, jolla on myös nettimyyntiä 5 - 6 €:n toimitusmaksulla tilauksen koosta riippumatta. Voin lämpimästi suositella, sillä asiakaspalvelu on pelannut (jouduin muuttamaan nettitilaustani puhelimitse) ja toimitus oli kiitettävän nopeaa. Toinen erittäin suositeltava nettikauppa on Titityy , jossa toimitus on erittäin nopeaa ja asiakaspalvelu hyvää. Kaksi kertaa olen tilannut ja molemmilla kerroilla toimitus kirjeitse on saapunut ylihuomisin. Sain myöskin omalla mokalla väärin tilatun tuotteen vaihdettua ilman ongelmia nopeasti. Brittiläinen kirjakauppa The Book Depository on ollut ahkerassa käytössä paitsi käsityökirjojen (laaja valikoima) myös muun kirjallisuuden ...

Sairasloma-näpertelyjä

Onkin jonkin aikaa vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoittelin. Sittemmin olen kyllä saanut aikaiseksi jos mitä mielenkiintoista suvun joululahjoista lankavärjäyksen kokeilun jatkamiseen. Viimeisin spurtti neulerintamalla on tapahtunut tämän viikon alussa, kun flunssan kourissa olin kolme päivää sairaslomalla ja en paljonkaan jaksanut pyllyä nostaa sohvan nurkasta. Tästä sitten seurasi useamman neuleprojektin valmistuminen. Alunperin värjäsin nestemäisillä elintarvikeväreillä 100 % villalankaa tulevan kuopuksen villavaippahousuja varten. Monissa värjäysohjeissa sanotaan kuitenkin, että myös sekoitevillalangat, kuten 7-veikka ja Nalle, käyvät erinomaisesti värjäykseen. Pitihän sitä kokeilla, kun lankavarastosta löytyi sopivasti runsaasti valkoista 7-veikkaa ja käytännössä koko suvussa kukaan ei käytä valkoisia vaatteita... Samalla pataan päätyi myös tuntematonta ohutta villalankaa (Bambinoa?) reilu 50 g. Ilmeisesti en sitten osannut annostella riittävästi noita Dr Oetkerin nestem...

Villavaippahousut - oma ohje

Blogin päivitys on jäänyt viimeiseltä parilta päivältä, kun olen urakoinut marraskuussa syntyvälle kuopukselleni pitkälahkeisia villavaippahousuja, tuttavallisemmin villiksiä. Esikoisen jäljiltä on iso kasa lyhytlahkeisia villiksiä, mutta halusin nyt talvivauvalle kätevämpää vaipatus-vaatetustapaa pitkälahkeisten villisten muodossa. Lyhyt lahkeisten villisten päälle kun pitää aina pukea normaalit housut, mutta pitkälahkeiset villavaippahousut eivät välttämättä niitä kaipaa. En kuitenkaan halunnut käyttää perushahtuvaa, josta villavaippahousut tavallisesti neulotaan, sillä siitä tulee kovin paksut ja kankeat lahkeet - kokemusta on. Käytin tähän työhön aiemmin elintarvikeväreillä värjäämääni 100 % huopuvaa villalankaa. Värjäämisestä enemmän tässä kirjoituksessa. Sitten itse ohjeeseen... Villikset Koko: vastasyntyneestä noin 70 cm, riippuen lapsen pyöreydestä. Lanka: 100 g siniraidallista (itse värjätty) ja vajaa 50 g (~ 30 g) Gjestal Ren ny ull, 50 g = n. 100 m. Työhön sovel...