perjantai 31. lokakuuta 2014

Pikatikki: Äidin pienet TSI-zombiet

Lapsilla oli tänään perjantaina halloween-juhla päiväkodissa. Sain tietää sen torstaiaamuna, kun kävin viemässä lapsia päiväkotiin. Siellä oli lappu, jossa todettiin, että huomisin oli koko päiväkodin partyt ja voi pukeutua teemaan sopivasti. Yritin kysyä Mieheltä, jonka hommia lasten aamulla vienti yleensä on, että kauankohan tämä viesti oli siinä ollut. Ei hän sitä tiennyt, pyöritteli vain päätään. Olisi ollut kyllä kiva tietää hieman aiemmin...

Noh, vanhemmalla tyttärellä oli illalla balettitunti ja kävin sen vajaan tunnin aikana pyörähtämässä läheissä Tarjoustalossa. Kyllähän nyt 30. päivä lokakuuta jokaisesta kaupasta pari noidan hattua löytää, eikös. No ei sitten löytänytkään. Eikä mitään muutakaan, jota voisi kuvitella lasten pitävän koko päivän. Tarjolla oli vain jotain aikuisten kokoa olevia paholaispukuja.

Vaihtoehtoina on siis joko unohtaa koko pukujuhla (ei todellinen vaihtoehto...) tai pukea lapset viime keväisiin Lidlin Pocahontas- ja sammakkopukuihin. Nyt jo kyllä vähän liian pieniin. No eivät ne kyllä ole kovinkaan pelottavat halloween-puvut. Zombie-Pocahontas voisi ehkä olla... hmmm...

Sitten välähti. Sieppasin tytön tanssitunnin loputtua autoon ja esittelin ideani: Mitäs jos tyttäret olisivatkin zombeja, noita iiinhottavia, ääällöttäviä, peeeelottavia eläviä kuolleita, jotka syövät elävien ihmisten aivoja? Pienellä lämmittelypuheella tytär innostui ajatuksesta ja sitten suunnistettiinkin vielä reilun tunnin auki olevaan kierrätyskeskukseen.

Ostin sieltä reilulla neljällä eurolla huonokuntoisia lastenvaatteita; Esikoiselle mekon ja pitkikset, kuopukselle mekon, pitkikset ja poolon aluspaidaksi.

Ja sitten ei muuta kuin raahustamaan pitkin metsiä vaatteita repien, jotta zombie-efekti on valmis. Tai ei ehkä sittenkään.

Istuin sohvan nurkkaan ja otin ratkoja käteen. Revin sillä epätasaisesti keltaisen mekon helmakäänteen pois. Lisäsin vielä palkeenkieliä ja repeämiä tasaisesti ympäri vaatetta. Taisi siinä lähteä kauluksen reunastakin pari senttiä. Poolosta lähti kaulus kokonaan irti ja hieman liian pitkähihaisen paidan hihansuut lyhenivät repimällä viitisen senttiä ja saavuttivat repaleisen ulkomuodon. Samoin kävi kummankin tytön pitkisten, käänteet lähtivät ja hieman repaloituivat. En kuitenkaan viitsinyt housuihin reikiä tehdä kuten mekkoon. Esikoisen raidallinen mekko koki myös kovia samoilla elkeillä.

Sitten piti saada vielä syömisestä roiskunutta verta, sillä eihän elävät kuolleet nyt nälkäisenä tarhaan voi mennä. Siinähän käy tarhatädeille pian kalpaten.

Ensin ajattelin sekoittaa tuhtia vesivärivettä, mutta sitten muistin kaapissa olevan punaista nestemäistä elintarvikeväriä. Sopivasti vielä vähän parasta ennen -päiväyksen ylittänyttä. Siihen sitten dippailin helmoja ja roiskin hammasharjalla roiskeita. Oli kyllä pelottavan ja todella aidon näköistä menoa. Olisi kelvannut vaikka Walking Deadin lavastukseen. Hieman kyllä huuhtaisin sitä sotkua vaatteista hanan alla, etteivät vaatteet värjäisi ihan kaikkea tarhassa. Puuvillassa kun elintarvikeväri ei pysy niin hyvin kuin eläinkuiduissa.

Aamulla vaatteiden kuivuttua kuteet niskaan ja naamaan äidin tummanharmaalla luomivärillä mustat silmät, viirut poskiin, nenän reunoja hieman korostettiin ja sitten vielä verenpunaisella huultenrajauskynällä vähän suupielistä valuvaa verta peliin, niin mamin pikku TSI-zombit olivat valmiit.

Mitäs mieltä olette?

lauantai 25. lokakuuta 2014

Ikeasta verhot

Makuuhuoneessamme on ollut viimeiset pari vuotta tummanruskeat satiiniverhot. Paitsi synkkää, myös hieman epäkäytännöllistä. Verhoissa oli nuo ripustusleksut, jotka laskivat verhon yläreunan juuri sen verran alas, että ikkunan yllä oleva ilmastointiventti veti suoraan ikkunan lähellä olevaan sänkyymme. Lisäksi verhot olivat melko pitkät ja peittivät kiinni ollessaan lämpöpatterin.

Emme kuitenkaan halunneet useita kymppejä tai satasia panostaa makkarin verhoihin vaan päätimme marssia Ikeaan, joka sijaitsee noin viiden kilometrin päässä. Siellä on kokemukseni mukaan erinomainen hinta-laatusuhde paksuissa puuvillakamkaissa. Olen käyttänyt niitä useisiin eri kantoliinoihin yms. Erityisesti mei tai - eli neliöliinassa ne ovat mielestäni todella elementissään.


Mies valitsi räiskyvän retrokuosisen kukkakankaan. Yllätyin hieman tästä valinnasta, sillä se ei ollut mielestäni ihan Miestäni. Hyvä valinta kyllä, en valita.

Verhot on leikattu välittämättä kuvion kertauksesta. Sivut on käännetty nurjalle. Tankokuja on 8 cm ja alakäänne 5 cm. Pitäisi varmaan hankkia painokolikot alareunaan, jotta laskeutuisivat suoraan alas. Teen sen jahka ehdin ja jaksan - eli joskus viiden vuoden kuluttua jos ollenkaan...

Tässä suuri hengentuotteeni tunnelmavalaistuksessa.



maanantai 20. lokakuuta 2014

Chini girl paita



Kerroin aiemmin tilanneeni Chini girl -joustocollegea Fabriinasta. Eilen sain vihdoin jo jonkin aikaa olohuoneen nurkassa maanneet puoliksi leikatut osaset paidaksi asti.

Kaava on 4/2010 Ottobresta trikoopaidan ohje. Hihat piirsin koko pituudelta yhdeksi kappaleeksi. Selkeästi hieman trikoota paksumpi ja jämäkämpi kangas teki sen, että hihojen pystysaumat eivät istu niin hyvin kuin toivoin vaan jäivät hieman kiemurtamaan. Ehkä kangas hieman pehmenee pesuissa ja käytössä. Mielestäni nätti paita kuitenkin.

Hifistelin sen verran, että tilasin samalla Fabriinasta myös viisi kappaletta 116 senttisiä kokolappuja. Ne helpottavat myöhemmin paitsi harvapäistä äitiä, myös vaatteen pukijaa saamaan kuteet oikein päin niskaansa.

Mutta pidemmittä puheitta; tässä Esikoisen uusi paita.


Pahoittelen kuvanlaatua, mutta jouduin ottamaan sen eilen illalla ilman salamaa, kun kännystä oli loppumassa akku ja se ei suostunut sitä enää käyttämään... edit: Tuo näyttää muuten tuossa kuvassa ihan pinkiltä. Todellisuus on paljon rajumpi, kyseessä sellainen fuksianpunainen. Fabriinan tietojen mukaan aniliini.

Hihat on vielä käärittynä, kun nuo 116 senttiset vaatteet ovat vielä hinasen liian suuria. Pituutta neidillä taitaa olla jotain 110 cm paikkeilla. 110 senttisiä vaatteita vain ei mielestäni kannata enää tehdä kun jäävät kuitenkin niin pian pieneksi.

Paita lähti heti tänään käyttöön.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Leggingsejä krooniseen pulaan

Esikoinen rakastaa hameita ja mekkoja. Hän ei millään meinaa suostua pukemaan muuta kuin hameita. Sukkahousut ovat perinteinen vaihtoehto hameen kaveriksi, mutta ne tuntuvat olevan aina joko liian pieniä tai isoja. Leggingsit sukkien kanssa ovat yksiosaisia sukkahousuja hieman sallivampia nuoren naisen kasvamiselle.

Tähtitrikoo on Eurokankaasta. Ensin aioin ommella trikoopalasta tunikan, mutta se alkoikin vaikuttaa enemmän leggingseiltä...

Malliksi valitsin Ottobren 4/2012 lehdestä trikoot, joissa on rypytys nilkassa. Ensin tein trikoot ohjeen mukaan koolla 116. Hieman lisäsin pituutta, jotta nilkat eivät jäisi näin kylmenevällä ilmalla paljaiksi. Nilkan rypytyksen päädyin tekemään kahden rypytyslangan ja lenksukan sijaan ihan kuminauhalla. Laiskuus kun iski.

Kuvassa on leggareiden toinen versio. Koko 116 oli hyvin kapea ja lähes liiankin istuva hyvin hoikalle esikoisellekin. Päädyin sitten piirtämään uudet kaavat koossa 122. Nyt en lisännyt  pituutta, mutta yhdistin rypytysosan pituuden suoraan lahkeen kappaleeseen ja ompelin perinteiset suorat lahkeensuut ilman rypytyksiä. Nämä istuivat vähän löysempinä ja niissä on hieman kasvunvaraakin jäljellä.


Kuten näkyy, leggingsit pääsivät heti äidin ompelukoneelta käyttöön. Pahoittelen siis huonoa kuvaa.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Pikatikki: Kierrätyspipot

Olinkin ihan unohtanut, että se ihan ensiaskel ompeluun oli tyttöjen trikoopipoprojekti kierrätysmateriaalista. Ostin läheisestä kierrätyskeskuksesta kolme naisten t-paitaa yhteensä vajaalla neljällä eurolla, taisi olla jotkut alennuspäivät kysessä.

Paidoista surauttelin Kukkaat Kuosit -blogin Se helppo pipo-ohje postauksen mukaan pipot.

Ommellut trikoopipot kierrätysmateriaalista

Tuota raitapipoa oli tosi vaikea ommella siistiksi niin, että sen reuna ei aaltoilisi. Tuo ribbitrikoo kun joustaa niin vietävästi, että meinaa pakosti saumurointi venymään.

torstai 9. lokakuuta 2014

Trikoopaita kuopukselle

Kuten eilen luvattu, niin kuvasin ensimmäisen trikoopaitani evö... En ole trikoita hurjemmin ommellut ennemmin, kun olen aina vähän kammoksunut joustavia materiaaleja paininjalkani alla. Tämä tullut jostain yritelmistä ommella venyvää ja vanuvaa harvaa neulosta.

Trikoinen raglanpaita

Tehty Ottobre 4/2010:n perusraglanpaidan ohjeella. Koko 92 noin 87 cm tytön päällä. Nettikeskusteluissa on usein sanottu, että Ottobren paitoihin voi lisätä pari senttiä kun ovat niin kovin lyhyitä, mutta ei ainakaan tämä malli lyhyeltä vaikuttanut. On lähes tunikamittainen tuon kokoisen päällä.

Eilen hehkutin, että odotan illalla pääseväni ompelemaan. Toisin kävi. Päädyin heti kotiin päästyäni lueskelemaan ompelulehteä sänkyyn ja siitä nukkumatti pääsi yllättämään. Ajattelin ottaa 15 - 20 min pikku tirsat - päädyin nukkumaan reilun puolitoista tuntia! Kyllähän sitä tässä iässä pitäisi jo itsensä sen verran hyvin tuntea ja tietää, että Mariam ei tunne pikku tirsoja, vaan ainoastaan kunnon päikkäreitä.

Päädyin sitten vain leikkaamaan kaavoja lehdestä. Collegehousujen kaavat tulivat eilen operoitua. Tarkoituksena olisi siis ommella tuosta samaisesta Ottobren 4/2010 lehdestä joustocollegesta esikoiselle paita ja housut.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Sukankutoja siirtyy surruttamiseen

Innostuin piiiiitkästä aikaa ompelemisesta! Jouduin jättämään sukankudonnat, kun kädet eivät sitä kestäneet. Itseasiassa se lopullinen niitti oli ristipistot, jotka aiheuttivat oikean käden kipuilua. Sen siitä saa, kun tekee käsitöitä intohimoisesti monta tuntia päivässä - eikös se kesäloma ole juuri sitä varten?!!?

Nyt olen elänyt hiljaiseloa käsityörintamalla ja harjoittanut lähinnä vain kehonhuoltoa. Kunnes eksyin surffaillessani lastenvaatteiden ompelublogeille ja kaivoin lähes käyttämättöminä kaapissa pölyttyneet Pfaffin ja saumurin esiin - sekä tietenkin sen ainokaisen vuoden 2010 Ottobren, jonka omistan. Viimeksi olen tainnut ommella vaippoja joskus 2012...

Ensitöikseni kävin siellä ensimmäiseksi mieleen tulevassa kangaskaupassa, eli Eurokankaassa. Ostin sieltä vähän resoria sekä paria eri trikoota. Niistä on syntynyt raglanhihainen paita kuopukselle ja parit pitkikset esikoiselle - pitäneekin laittaa kuvia, jahka ehdin; menivät suoraan koneelta käyttöön niin kuvata en siinä tajunnut. Mutta siis ainakin se kiva ja keskihintainen paitatrikoo näyttää jo aikansa eläneeltä, kun kangas on pesty kahteen kertaan. Ensimmäinen pesu oli pakollinen kankaankutistus ja ensimmäisen käyttökerran jälkeen pesusta kuivumaan ripustaessa huomasin ihan jo selkeää nukkaantumista, vaikka pesut on tehty juuri ohjeen mukaisesti. Taattua Eurokangaslaatuako...?

Noh, tätä pesukokemusta edeltävänä aikana ihastuin erääseen paita- ja housusettiin, johon yritin - siis huom! yritin - ostaa kankaita Eurokankaasta. Suunnistin siis lähimpään myymälään ja haahuilin siellä pöytien välissä. Löysin todella kivoja kankaita, mm. kahta collegea, paitakangasta miehelle, paria resoria yms. Raahasin saaliini lähimmälle leikkauspöydälle, jolloin huomasin, että kaikki myyjät olivat varattuja. Noh, pyörähtelin siinä apua tarvitsevan näköisenä ja kuikuilin vapaata asiakaspalvelijaa. Noin 10 minuuttia siinä heiluttuani totesin, että täällä ei ilmeisesti haluta myydä mitään, vain kierrellä kangaspakkoja ihmettelevien asiakkaiden keskuudessa ja tarjota apua. Näin ainakin kahden myyjän käyvän kysymässä muilta, että tarvitsevatko he apua, mutta vapautuneet myyjät pakenivat heti eri suuntaan seuraavan asiakkaan luo jos yritin lähteä heidän luokseen leikkausapua pyytämään. Kävin sitten heittämässä nuo kankaat takaisin pöydilleen ja marssin ulos. Jos kaupassa ei haluta myydä, niin en minä pakolla yritä ostaa. On minulla parempaa tekemistä kuin kuluttaa elämääni Eurokankaassa odottamassa, että myyjät suovat minulle kallisarvoista aikaansa...

Tulin siihen tulokseen, että tässä oli taas hyvä esimerkki siitä, miksi olen aiemminkin päätynyt nettikauppojen käyttämiseen. Postikulujen hinnalla minun ei tarvitse erikseen lähteä jonnekin jonottamaan. Ja sitten vielä se "minijoulutunne" sitä pakettia kotona avatessa... aaah.

Käväisin useammassa tutussa nettikaupassa, joista olin tilannut aiemminkin kankaita ja vaippatarvikkeita, joita olivat ainakin Kangastukku, Sampsukka ja Myllymuksut. Jollain google-haulla päädyin kuitenkin Fabriinan sivuille. Ihania kankaita ja mielestäni ihan ok-hintaan. Eivät kaikkein halvimpia, mutta valmistajista päätellen laadukkaita. Kuopuksen paita kertausharjoituksena tuli taas opittua, että halpa ei aina ole se paras vaihtoehto... Fabriinalla oli vielä mukavasti useimpien kankaiden yhteydessä annettu myös muita siihen sointuvia vaihtoehtoja, mm. trikoille ja collegeille väriin sopivia resoreita, kuviokankaisiin yksivärisiä kavereita jne. Tämä helpotti kovasti ideointia.

Tilasin maanantaiaamuna, maanantai-iltana tuli sähköpostiin ilmoitus, että paketti on lähtenyt matkaan ja kankaat noudin postista tiistaina töiden jälkeen. Ja ah, niin ihania!

Toimituksessa oli mukana mm. Hilcon Chini-girl kuviojoustocollegea, josta ajattelin tehdä esikoiselle tuon raglanhihaisen paidan ja siihen sointuvat college-housut. Kuviojoustocollegea ajattelin täydentää Fabriinan suosituksen mukaan aniliininpunaisella joustocollarilla. Ne sointuivatkin yhteen niin hyvin! Ihan sama sävy tyttöjen päivävarjoissa ja yksivärisessä, eikä edes liian kirkas, vaikka tietokoneen näytöllä aika räväkältä tuo aniliini näyttikin.

Tämän lisäksi tilasin kirkkaan oranssia joustofarkkua sekä vihreää farkun näköistä trikoota. Ajattelin jälkimmäisestä helpotusta esikoisen krooniseen pitkispulaan, mutta kangas olikin melko pehmeää ja helposti venyvää, joten ei olisi varmaan kovin pitkäikäistä kovaan venytykseen istuvina housuina. Toisekseen kuopus omi jostain syystä heti vihreän trikoon itselleen, joten siitä taitaakin tulla hänelle joku mekko tai vastaava.
Kaikissa kankaissa oli pituudessa 5 - 9 cm ylimääräistä. Heitin saman tien kutistuspesuun ja kaikki tuntuivat ottavan pesukoneen hyvin. Nyt vain odotan iltaa, että pääsen töistä ja ompeluun käsiksi!

Mariam is back!